"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sunnuntaiaamun puurokokeiluja.

Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla porkkanapuuroa, jota nyt kovin hehkutetaan ruokapalstoilla ja someväylillä.
En ole mikään himo ruuanlaittaja tai innokas uusien reseptien kokeilija, ja se vaiva minkä näen keittiössä perustuu hyvinkin perusasioihin.
Itselle aamupala on päivän tärkein ateria ja nyt näin raskausaikana se on korostunut entisestään. Herään hyvin usein siihen että jos en mene nostattamaan verensokeriani nyt just, niin iskee se kauhea pahaolo ja kuvotus, jolloin ruuan alas saaminen on kahta kauheampaa.
Puurot, myslit, mitä milloinkin - niitä on helppo syödä aamuisin ja toimivat aina.
Tänään kuitenkin, vihdoin ja viimein, päätin kokeilla sitä porkkanapuuroa.
Sain loistavan reseptin kollegaltani, mikä tuntui maailman helpoimmalta toteuttaa joten olihan se pakko. Sovelsin hiukan omaan makuun sopivaksi ja avot.

Vaniljainen porkkanapuuro (2 annosta)

n. 2 dl porkkanaraastetta (~2 porkkanaa)
n. 2,5 dl kaurahiutaleita 
6 dl Alpro Soya Vanilla "maitoa"
1 tl kanelia
1 tl hunajaa

Ohje:

Sekoita porkkanaraaste, kaurahiutaleet ja puolet vaniljamaidosta keskenään ja laita ilmatiiviiseen rasiaan "maustumaan" ja jääkaappiin. Anna seoksen olla jääkaapissa ainakin tunti, mielellään jopa yön yli.
Yhdistä porkkana-kauraseos ja loput vaniljamaidosta ja keitä keskilämmöllä sekoittaen 4-6 min, niin että seoksesta tulee paksua ja puuromaista. Lisää kaneli ja hunaja.

Rakastan vaniljan makua ja tuoksua, joten tässä korostuivat molemmat aistimukset.
Puuron voi syödä niin lämpimänä kuin kylmänä, enkä osaa rehellisesti sanottuna oikein päättää kummin oli parempi.

Suosittelen!

-Heidi-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti