"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

torstai 11. syyskuuta 2014

Taikasormus.

Ihailen lapsenmieltä. Siellä lentää mielikuvitus. Siellä taivaskaan ei ole rajana vaan äärettömyys. Siellä mahdotonkaan ei ole ylitsepääsemätöntä. Kaikelle löytyy vastaus kun vain osaa esittää kysymyksen oikein.
Tyttäreni antoi tänä aamuna minulle sormuksen, jolla on kuulemma taikavoimat. Viidestä erivärisestä sormuksesta oli valittavana yksi. Vain yksi. Kaksi sormusta piti sisällään ikuiset voimat ja kolmea muuta on ladattava joko tietokoneella tai kahdella muulla ikuisen voiman omaavalla sormuksella. Hän suositteli minulle sormusta, jolla on ne ikuisesti kestävät taikavoimat.
"Mutta oikeastaan sä et äiti tarvitse tätä sormusta, sullahan on jo kaikkea", tyttäreni jatkaa perään.
Tämä lause pysäytti.
Totta, minullahan on oikeastaan kaikkea. Aivan kaikkea mitä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen ja tasapainoinen.
Minulla on aivan uskomattoman hieno tytär, jonka äitinä olen enemmän kuin etuoikeutetussa asemassa.
Minulla on maailman paras mies, puoliso, josta en edes osannut koskaan unelmoida.
Minulla on ihana koti, jota täydentää nämä kaksi edellämainittua ihmistä.
Olen terve, hyvinvoiva, tasapainoisempi kuin koskaan ja onnellinen koska osaan olla kiitollinen monista pienistäkin asioista.
Minulla on työ, jota teen sydämellä ja jossa olen hyvä.
Minulla on uskomattoman upeita ihmisiä elämässäni, joiden olemassaolo tekee elämästäni entistäkin rikkaampaa.
Tärkeimpiä mainitakseni.

Taikavoimat.

Tyttäreni oli kirjoittavinaan aamulla omalle tietokoneelleen taikasormusten käyttöohjeita. Ihmettelin kuinka noin pieneltä ihmiseltä tulee aivotuksistaan niin paljon ajatuksiaherättävää tekstiä.

"Jos loppuu taikavoima, varokaa kaatuilemista."

Elämässä kun tapahtuu ei-toivottuja asioita, on pystyssäpysyminen joskus hankalaa. Mutta kaatuilemisesta huolimatta ylös on noustava ja rakennettava vankemmat tukirakenteet jalkojen alle ja yritettävä uudelleen.
Kaatuilu on väistämätöntä ja joka kerralla kannattaa poimia maasta aina mukaan jotain joka vie eteenpäin. Kohti parempaa.

"Taikasormus voi muuttaa jotkut ihmiset joksikin muuksi."

Moni on kuullut sanonnan "kannattaa olla varovainen mitä toivoo, sillä toiveet käyvät toteen", niin hyvässä kuin pahassa. Ja tämä pitää hyvinkin pitkälti paikkansa.
Ennemmin tai myöhemmin heräät todellisuuteen siitä, mitä vuosia sitten ajattelit olevasi tai millaista elämää toivoit eläväsi, ainoa huono puoli siinä on se, että ovatko nämä toiveet ja haaveet enää niitä miten haluat tällä hetkellä elää tai millainen haluat olla.
Meillä on jokaisella käytössä taikavoimat. Meillä on jokaisella mahdollisuus toteuttaa toiveet ja unelmat. Se taikasormus asuu sydämessämme, rohkeutena, viisautena, uskona itseemme ja elämään.
Otin vastaan tyttäreni taikasormuksen. Sain luvan jättää sen pahanpäivän varalle kirjahyllyyn kehoituksena käyttää taikavoimia silloin kun olisi mieli maassa.

Elämä on <3

-Heidi-

1 kommentti:

  1. Hei Heidi,

    haluaisimme haastaa Sinut mukaan joulujuoksutapahtumaan, joka järjestetään 15.11. Helsingissä Linnanmäellä. Matkana on 10 km. Järjestämme tapahtuman yhteistyössä Viipurin urheilijoiden kanssa. Viipurin urheilijoilla on vuosikymmenten kokemus urheilutapahtumien järjestämisestä. Joulujuoksu on osa Pelastakaa Lasten joulukeräystä. Tapahtuman tuotto käytetään Pelastakaa Lasten kotimaan lastensuojelutyöhön kuten tukiperhetoimintaan. Tällä hetkellä omaa tukiperhettä odottaa 1002 lasta.

    Toimi näin:

    1) Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.joulujuoksu.fi
    2) Haasta kaverisi mukaan
    3) Someta verkostollesi, että olet mukana #joulujuoksu

    Jos et pääse paikalle 15.11. voit myös osallistua joulujuoksuun missä vain milloin vain 15.11.-24.12. Ohjeet löydät täältä: http://joulujuoksu.fi/fi/juokse-ja-lahjoita/.

    Miten on, lähdetkö mukaan pelastamaan lapsia?

    Parhain terveisin,
    Tuuli

    ------------------------------------------------------
    Tuuli Nurminen
    viestinnän ja varainhankinnan koordinaattori

    Pelastakaa Lapset ry
    Koskelantie 38
    00610 Helsinki

    Puh. 040-507 4472
    Email: tuuli.nurminen@pelastakaalapset.fi

    VastaaPoista