"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vastavirtaan.

Onnellisuus tulee pienistä asioista. Kuten mahtavasta 10 kilometrin juoksulenkistä upeissa maisemissa aamutuimaan. Onnellisuus tulee kesän ensimmäisistä mustikoista kielenkärjellä ja auringon hyväilystä uimarannalla.
Onnellisuus tulee myös siitä että uskaltaa pysähtyä, hidastaa vauhtia ja keskittyä olemiseen.
Kauneutta.
Tämä viikonloppu on ollut taas silmiä avaava matka omaan itseeni. Vaikka lomalla en olekaan, niin lomafiiliksin olen silti elänyt.
Monta syytä hymyillä ja olla onnellinen.
Minulla on ollut aikaa huolehtia itsestäni, keskittyä asioihin jotka helposti arjen karusellin pyörityksessä jää unohduksiin. Olen taas havainnut että onnellisuus tulee asioista joihin itse voimme hyvin pitkälti vaikuttaa.
Tänään juostessa aamulenkkiäni kotikulmien upeilla lenkkipoluilla, mietin että miten helposti unohdamme asiat joista olla kiitollisia. Ja jos jokin mättää, niin miksi käyttää aikaa asiasta valittamiseen kun samalla energialla voisi jo ottaa askeleen eteenpäin ja tehdä muutosta parempaan.
Tasainen ja suora tie ei koskaan tee meistä sellaista joka haluamme olla.
En ole koskaan ollut laumasielu, en periaatteestakaan tee aina niitä juttuja mitä muut tekevät tai mihin muut menevät, vaan valitsen mielummin oman tieni kulkea. Kun tänään muut lenkkeilijät ja ulkoilijat kulkivat ns. myötävirtaan niin minä valitsin suuntani vastavirtaan. Kolmestakin eri syystä.
Yksi: kukaan ei ollut edessä tien tukkona, ketään ei tarvinnut ohittaa vaan sain viipottaa omaa vauhtiani vapaalla "kaistalla".
Kaksi: näin vastavirtaan asioita joita myötävirtaan kulkijat eivät havainneet.
Kolme: vastavirtaan oli paremmat ylämäet :)
Ylämäet ovat intohimoni!
Rakkaudesta juoksuun.
Miksi siis tehdä sitä mitä muutkin tekevät ja tulla muiden kaltaiseksi, maailma on jo täynnä heitä.
Onnellisuus on myös uskallusta olla erilainen, rikkoa rajoja ja löytää oma polku, jota kulkea. Se harvoin on ruuhkainen mutta siellä on tilaa hengittää ja mahdollisuus löytää todellinen oma minänsä.
Ainoa miinuspuoli päivään oli kipeytynyt lonkka ja kramppaava reisi - mitenköhän käy ensi viikon puolimaratonin??

Auringolla,

Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti