"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

torstai 18. heinäkuuta 2013

Loma kuvin ja vähän sanoinkin...

Mökki on suomalaisuuden ilmentymä ja monille sydämen asia. Sinne mennään kun alkaa arki kiristämään ohimolohkoa ja kiire ottamaan ylivaltaa aikataulusta.
Kesäloma ei tunnu kesälomalta, jos ei edes hetkeksi saa asettautua mökin rauhaan, hiljaisuuden syleilyyn ja keskelle ajantajun menetystä.
Olen ymmärtänyt mökkeilyn todellisen tarkoituksen vasta aikuisiällä, palattuani seitsemän vuoden jälkeen ulkomailta takaisin kotiin. Olen muutenkin kaivanut juuriani syvemmälle kotosuomeen vasta viimeisten vuosien aikana ja varsinkin maaseudun rauhaan. En viihdy enää hälinässä samaan tapaan kuin ennen, enkä tarvitse ympärilleni laumoittain ihmisiä.
Samaan aikaan olen oppinut arvostamaan luonnon kauneutta entistäkin enemmän. Ei mene hetkeäkään etteikö kameralle olisi käyttöä, olin sitten juoksulenkillä mustikkamättäillä tai istumassa laiturin nokassa.
Viikon mittaisen kesälomani pyhitän tänä kesänä vanhempieni kesäasunnolle, jonka muistan lapsuudessani olleen äärimmäisen vastenmielinen paikka. Mutta siinä missä itse olen muuttunut, samalla on muuttanut muotoaan itse paikkakin.
Jos maan päällä on paikka, jota voi kutsua paratiisiksi, niin tämä paikka on aika lähellä sitä. Täällä on hyvä olla, keskellä kauneutta, keskellä ihmetystä. Jokainen käynti on kokemus, elämys ja aina erilainen. Kiitos vanhempieni luovuuden ja silmän luonnon kauneudelle.
Kuvat kertokoon loput...

-Heidi-






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti