Juoksua suurella sydämellä.

Mistään muusta liikunnan muodosta en ehkä pysty kirjoittamaan niin antaumuksella, niin tunteella ja niin pakahtuneella sydämellä kuin juoksusta.
Syy tähän lienee mahdollisesti siinä että juoksu on minulle rinnastettavissa elämään. Sen kaikessa hienoudessaan ja mahtavuudessaan se voi olla rankkaa mutta silti niin antoisaa, opettavaista ja osa prosessia, jonka kautta löydämme todellisen minämme.
Lenkille lähtö on minulle ollut jo nuoruudestani tuttu juttu. Olen solminut lenkkarien nauhoja juoksumielessä jo 25 vuotta enkä yhä edelleenkään siihen ole kyllästynyt. Matkanvarrella juoksumotiivit ovat vaihdelleet, huonoista hyviin ja hyvistä huonoihin. Vasta viimeisten vuosien aikana olen kasvanut kiinni juoksun syvempään olemukseen ja ideologiaan. Siitä on tullut minulle vahvuuden ja periksiantamattomuuden symboli niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Se on auttanut minua jäsentämään ajatuksiani, voittamaan pelkoni ja hyväksymään epäonnistumiseni, jotka loppujen lopuksi ovat kuitenkin kääntyneet voitoksi.
Se että olen yksin omien ajatusteni kanssa, tunnen kehon joka solun, jokaisen maahan osuvan askeleen, ja jokaisen hengenvedon, jonka vedän matkanvarrella, tekee läsnäolon välttämättömäksi oman itseni kanssa. En pääse ajatuksiani karkuun vaikka kuinka juoksisin lujempaa mutta en sitä haluakaan. Päinvastoin. Haluan olla juuri siinä, olla läsnä, jäsentää maailmani pään sisällä, oli sitten kyse iloista tai suruista. Kaikelle on annettava tilaa mielessä ja kaikki on uskallettava kohdata.
Olen aina ollut enemmän yksilöurheilija. En ole tarvinnut kädestäpitäjää, käskyttäjää tai aikataulujen laatijaa vaan olen halunut tehdä asiat omien fiilisten mukaan. Juuri näiden yllämainittujen syiden vuoksi jätin vesipallot, pesäpallot ja salibandyt, en ole laumasielu vaan sisimmässäni olen yksinäinen susi. Motivoidun enemmän oman sisäisen motivaation kautta, vihaan aikataulua liikkumisessa, kellokaulassa joutuu jo ihan riittävästi juoksemaan muutenkin.
Tänään oli taas se päivä kun solmin lenkkitossujeni nauhat ja heittäydyin lenkkipolulle.
En juokse siellä missä muutkin juoksevat, vaan juoksen siellä minne suurin osa ei jaksa vaivautua tai minne muut eivät ole vielä löytäneet...

Sunnuntaipäivän jatkoja!

-Heidi-