"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tasapainotyynyilyä ja kahvakuulaa

Eilisen lääkärikäynnin jälkeen tuli sellainen olo, että mitä tässä nyt odottamaan neuvoja ja apuja kun niitä ei näytä tulevan, joten päätin sitten itse tarttua toimeen.
Eli yhä edelleenkään en tiedä mitä polvelleni tapahtui viikko sitten keskiviikkona. Ei osannut lääkärii vieläkään kertoa mitään muuta kuin että katsellaan tämä viikko ja mietitään sitten uudelleen. Hah!
Mutta omapahan on polveni ja teen kaikkeni että saan sen kuntoon niin pian kuin mahdollista.
Tänään siis tartuin toimeen.

Raahasin eilen työpaikaltani kotiin lainaan tasapainotyynyn. Tämä tyyny on oivallinen väline kaikella mahdollisella tavalla ja ei ihan turhakaan, jos fysioterapeutitkin käyttävät sitä erilaisissa kuntoutuksissa.
Kovin paljon en vasemmalla polvellani pysty vielä tekemään mutta sen verran kuitenkin, että pystyin hakea tasapainoa tyynyn päältä seisten. 1-2 minuuttia kerrallaan, niin molemmilla jaloilla yhtäaikaa kuin erikseen. Sain loistavasti aktivoitua niin alaraajojen kuin keskivartalon lihaksia.
Tästä innostuneena päätin myös herätellä viikon tauolla olleet ylävartalon lihakset. 10 kg:n kahvakuula oli oikea väline tähän ja siitä syntyi seuraavanlainen treeni:

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös kuulalla 10 x 3 (molemmat kädet erikseen)

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Hauiskääntö kaksin käsin 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös rinnalta molemmat kädet kuulassa kiinni 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Ranskalainen punnerrus pään takaa kuulalla 20 x 3

Teki hyvää pienen tauon jälkeen ja täytyy sanoa että polvessa tyynyn päällä oleminen tuntui hyvältä.

Tästä on hyvä jatkaa...
Tyttäreni halusi liimata hymynaaman piristämään äidin päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti