"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Muutosrintamalla.

Olen kuin kuka tahansa tavallisesta taatelintallaajasta, joka aika ajoin menettää motivaationsa ja kiinnostuksensa liikuntaan.
Poikkean kuitenkin normeista siinä etten jää missään nimessä "tuleen makaamaan". Lähden helposti heti miettimään ja etsimään uusia tapoja löytää motivaatiota ja kehittää omaa fyysistä kuntoa treenin alkaessa tökkiä. Olen aina liikkunut ja tulen aina liikkumaan ja siksi minulle on tärkeää että saan pidettyä itseni inspiroituna ja motivoituna, sekä jatkuvan kehityssuunnan ylöspäin.
Viime aikoina omat treenit ovat jääneet pikapyrähdyksiin salilla työpäivän lomassa mutta se alkaa jo tylsistyttää. Mieli ja keho kaipaavat vaihtelua, jotain uutta tai vanhan uudelleen aktivointia, herättelyä.
Power Plate on minulle entuudestaan tuttu laite. Olen käyttänyt sitä kireiden lihasten rentouttamiseen ja venyttelyyn, staattisiin pitoihin niin ala- kuin yläraajoihin mutta perjantaina pääsin työni puolesta uppoamaan siihen vielä hiukan syvemmälle niin että siitä avautuikin aivan uusi maailma.
Siis aivan mahtavaa!!!
Lauantaina tunsin kuinka lihakset eivät olleet aivan normaalilla tavalla kipeät vaan tuntuivat syvällä lihassoluissa saakka, kokonaisvaltaisesti - hiukan samalla tavalla kuin tehokas CrossCore- tai TRX-treeni.
Vanhojen asioiden uudelleen aktivoimisesta puheenollen, lauantai-päivänä päätin pulahtaa altaaseen. Repäisin sen 1000m ja täytyy kyllä nolona myöntää, että koville otti entisenä uimarina ja vesipalloilijana. Edellisestä kauhomisesta on aikaa todellakin vuosia.
Mutta mahtavaa oli. Ja mikä jälkiolotila!!! Kloorin tuoksu iholla ja raukeus. Tätä täytyy saada taas lisää :) Ja pian!

On viriteltävä taas evät käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti