"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Muutoksen todennäköisyys.

Suunnitelmia. Odotuksia. Tavoitteita, Toimintaa. Sitä elämä on, mutta moni asia ei mene aina niin kuin on sen alunperin mielessään suunnitellut.
Mutkia tulee matkaan, kapuloita rattaisiin ja joskus on tehtävä totaalinen täyskäännös.
Tämä viikonloppu oli mielessäni ja suunnitelmissani vielä torstai-iltana aivan toisenlainen kuin millaiseksi se todellisuudessa muodostuikaan. Kaikki suunnitelmat menivät siis aivan uusiksi!
Mutta tässä istuessani sunnuntai-iltapäivänä, katsellen ihanaa kevätaurinkoa ulkona ja miettien mitä olisin voinut tehdä toisin, niin en mitään.

Aurinkoa.

Ulkopuoliset tekijät, kuten lapsen sairastuminen, miehen työaikataulut ja omat työaikataulut ovat aina pakottavia asioita tehdä viimehetken muutoksia vaikka niin ei mielellään tekisikään. Pitkin hampain jätin pois lauantailta kaiken mitä olin suunnitellut ja jäin lapseni kanssa sairastamaan kotiin.
Elämä on.

Jääkuningatar...

Tänään sunnuntaina otin kuitenkin itselleni aikaa. Hilpaisin pikapyrähdyksellä lenkille kirpakkaan pakkassäähän, taiteilemaan jäisille teille ja ihailemaan kauneutta, jota kevättalven aurinko loihtii ympärilleen. Uskomattomia elämyksiä, kokemuksia ja nähtävää. Paras juoksulenkki aikoihin!!

Lenkkitossut, jotka ovat kokeneet ja nähteet yhtä sun toista.

Päivään mahtui myös Go Expo-messut. Urheilua, liikuntaa, vapaa-aikaa ja muuta myytävää elämäntapakrääsäää messut pullollaan, kuten aina ennenkin. Ainoa anti mikä minulle jäi sieltä käteen oli kamera-puolen houkutukset ja siellä olevat toinen toistaan upeammat vempaimet.
Onko näin että olen liikunnan suhteen siinä pisteessä, että mikään yleismaallinen "hypetys" ei jaksa nostaa motivaatiotani ja kiinnostustani enää pilviin, vaan tarvitaan jotain maatajärisyttävää, mutta samalla yksinkertaista ja tehokasta, jotta saisin kicksejä edes jostain? Juoksu on ja pysyy, kuten muutkin hyväksihavaitut lihaskuntomuodot, mutta viimeisimpien villitysten perässä en jaksa lähteä juoksemaan. Minulle liikunta ei ole vain hauskanpitoa, vaan oman hyvinvoinnin ja fyysisen kunnon parantamista, tietyssä määrin oman itsensä kanssa kilpailemista ja tulosten saavuttamista. Motivaationi säilyy myös "tylsissä" treenimuodoissa, kun tiedän mihin tähdätään.
Messujen tarjonta oli lievä pettymys, jotain jäi uupumaan.
Päivän parhautta oli ehdottomasti jään natina juoksutossujeni alla pitkin poikin merenjäällä sekä umpihangessa juokseminen. Tehtiin tästäkin juoksulenkistä hiukan enemmän extremeä taas kerran. Ja oli sen arvoista!

Miten ois napakelkka-ajelu keinutuolissa?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti