"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Elämä yllättää.

Elämä on täynnä tilaisuuksia, kokea jotain ennenkokematonta. Ja mahdollisuuksia oppia uusia asioita, varsinkin omasta itsestään.
Elämämme pyörii hyvin usein omalla mukavuusalueella, jossa pidämme rajoja tiukasti kiinni, ilman että uskaltaisimme käydä kurkkaamassa mitä toisella puolella on.
Viikko sitten sain yllättäen kutsun kameran eteen puhumaan hyvinvoinnista, kuntoilusta ja uupumuksesta. Mutta kun kyseinen talkshow on huumorilla höystettyä viihdettä, niin aihealueet ylttyivät myös alkoholin, seksin ja itseironian puolelle.
Harvoin sitä istuu maskeerattavana TV-show'hun, ja vähäisiä ovat myöskin ne kerrat, kun sitä pääsee istumaan nahkasohvalle kuuluisan suomalaisen artistin viereen kuuntelemaan "grilli-isäntää" ja vastailemaan epäilyttäviin kysymyksiin.
MUTTA! Kokemus oli hiukea.


Kameran edessä oleminen ei ole minulle aivan vieras asia, mutta studiossa haastateltavana oleminen oli uusi kokemus.
En voi väittää etteikö minua jännittänyt yhtään. Vaikka maskeerauksen yhteydessä katosi suurin jännitys, niin silti kainalokuoppani olivat aivan hiestä märät. Tungin tuskaisena talouspaperinpalasia kainaloihin siinä toivossa, että kosteus imeytyisi niihin ja jättäisi paitani ilman märkiä läiskiä. Onneksi maskeeraaja muistutti papereista, etteivät vaan jääneet tursuamaan jostain oudoista paikoista kesken kuvausten. Kämmenet hikoilivat samaan tahtiin mutta kaikesta selvittiin.
Osa hikoilusta meni lämpimien studiotilojen piikkiin, ja siihen ei auttanut muu kuin lisää puuteria naamaan välttääkseen kasvojen liiallista kiiltämistä kirkkaissa studiovaloissa.

Vierailija.
Loistava maskeeraaja Heidi.
Oikeaoppinen meikki ammattilaisen ottein tekee ihmeitä.
Arvoitukseksi jää yhä missä show'ssa sitä tuli tänään vierailtua. Paljastuu myöhemmin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti