"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 17. helmikuuta 2012

Pilkahdus kevätaurinkoa ja väriterapiaa.

Värejä. Rakastan värejä. Imen niistä energiaa samaan tapaan kuin auringosta.
Menneellä viikolla jokainen on varmasti huomannut pienen häivähdyksen kevättä. Vaatekaupat ovat laajentaneet väripalettiaan synkistä tummista sävyistä kirkkaisiin väreihin, punaisiin, sinisiin, keltaisiin, turkoosiin jne.


Menneellä viikolla auringon valo on saanut minut nauramaan ilman sen kummempaa syytä.
Ihmiset ovat hymyilleet enemmän ja tuntuneet pursuavan enemmän energiaa päivien pidentyessä ja auringon valon lisääntyessä.
Menneellä viikolla olen käynyt katsastamassa kevään värejä vaatekaupoissa useaan otteeseen. Notkunut ruokakauppojen värikylläisillä hedelmä- ja vihannesosastoilla ihaillen ja miettien millaista salaattia sitä tänään tekisi. Katsastanut uudet meikkitrendit ja ollut haltioitunut ihanista värisävyistä, joita on joka lähtöön. Ja ostanut kodin täyteen tulppaaneja.

Kesää odotellessa.

Rakastan tulppaaneja!

Menneellä viikolla olen myös havainnut, että tarvitsemme elämään värejä tunteaksemme itsemme elinvoimaisiksi. Ei siis ihmekään, että talven pimeimpinä kuukausina harva kokee itseään superihmiseksi, päinvastoin. Moni mieluummin käpertyy peiton alle kynttilän valoon rauhoittumaan ja jättää superviittansa naulaan odottamaan parempia aikoja.
Värit pääsevät valloilleen auringon valossa. Väri kuin väri hohtaa kirkkauttaan ja kauneuttaan auringon paisteessa. Maltan tuskin odottaa, että saan taas mahdollisuuden päästä kuvaamaan keväistä väriloistoa, ensimmäisiä kukan nuppuja, solisevia pikkupuroja ja heräilevää luontoa.
Oli kyse sitten vaatteista, kodin sisustuksesta, työympäristöstä tai vaikka ruuasta, niin energialataus on aina runsaampi kirkkailla väreillä.
Jos haluat lukea lisää väreistä niin klikkaa Ylen sivuille tästä oppiaksesi lisää kiehtovasta värien maailmasta.
Lounas kesken työpäivän voi energisoida jo väreillään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti