"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

tiistai 24. tammikuuta 2012

Elämä on matka...halki muutosten.

On kulunut jo liian kauan aikaa viimeisimmästä päivityksestä. Harmitus on suuri, kun ei ole ehtinyt ja jaksanut istua alas ja laittaa sepustuksia koneelle. Illat ovat venyneet pitkiksi ja keho on vaatinut lepoa, mielestä puhumattakaan.
Paljon on ollut uusia työjuttuja, projekteja, viritelmiä yms. Perhekin on vaatinut oman osansa, joten rajoja on ollut pakko taas vetää joihinkin asioihin.
Tunnen että elän muutoksien aikaa. Näen muutoksia omassa itsessäni, suuria sellaisia, jos vertaan vuoden takaiseen. Näen myös muutoksia ympärillä olevissa ihmisissä ja asioissa, aivan kuin olisin avannut silmäni uudella tavalla.


Tämä on todiste siitä että kaikkea pystymme muuttamaan. Mikään ei ole pysyvää, kaikissa asioissa on "liikkumavaraa". Maailma muuttuu. Ihmiset muuttuvat. Jokainen meistä muuttuu. Mutta mihin suuntaan, siitä päätämme jokainen itse.
Noin vuosi sitten kehoni alkoi reagoimaan asioihin rankemman kautta. Ylikunnon merkit alkoivat olla arkipäivää. Yöunet jäivät lähes olemattomiksi kehoni käydessä äärimmäisillä kierroksilla. Unettomuudesta ja kehon stressireaktiosta seurasi henkinen uupumus, mieli oli maassa ja takki aivan tyhjä.

Otteita vuodentakaisista blogikirjoituksistani tilanteen ollessa akuuttivaiheessa:

Lopun elämäni ensimmäinen päivä
"Muutoksen on tapahduttava viimeistään silloin, kun vanhat toimintatavat eivät
tuota enää toivottua tulosta. Vain tyhmä jatkaa samaa rataa, hakaten samaan 
puuhun päätä aina vaan kerta toisensa jälkeen. On osattava lopettaa ajoissa.
Syitä on helppo lähteä ensin hakemaan muualta ja muista ihmisistä, mutta 
loppujen lopuksi ongelman ydin löytyy kun katsoo peiliin. Meillä itsellämme
on kaikki tarvittavat työkalut muuttaa ei-toivottu tilanne tavalla tai toisella
parempaan, mutta teemmekö sen, se on kiinni valinnastamme. Jos 
valitsemme muutoksen, tilanne muuttuu, ja monesti parempaan. Jos päätämme 
pysyä samassa, tuskin asiat ainakaan parempaan muuttuvat jos näin ei ole 
tapahtunut tähänkään mennessä.
Minä valitsin muutoksen, ja se muutos lähti siitä että muutin vain tapaani
ajatella, jonka kautta tuli toiminta, ja jonka kautta toivottu tulos.
Matka on pitkä kun kyseessä on loppuunpalaminen."


Vaikka matkaa on vielä kuljettavana, asioita opittavana ja muutettavana, niin silti olen kulkenut jo sen verran kauas lähtötilanteesta, että voin sanoa monien asioiden olevan toisin.


Ihanaa tiistaita kaikille matkalaisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti