"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

torstai 13. lokakuuta 2011

Asenne ratkaisee.

On päiviä, jolloin vaan tapaa aivan ihania ihmisiä. Ihmisiä, jotka jättävät lähtemättömän vaikutuksen. Ihmisiä, jotka tulet muistamaan aina.

Minulla oli eilen asiakas, jota varmasti en tule unohtamaan koskaan. Keski-ikäinen naishenkilö, jolla oli asenne niin hyvin kohdallaan, että täytyy huutaa hurraata. Naisen kotimaa ei ollut Suomi, vaan hän oli tullut tänne peräpohjolaan hiukan eksoottisimmista maisemista, Amerikan eteläpuolelta.

"I want to feel good, I want to look healthy and fit because I think I still deserve it", olivat hänen ensimmäiset sanat minulle, kun aloitimme puolentoista tunnin tapaamisemme. Näistä ensimmäisistä sanoista sain tietää asiakkaastani enemmän kuin koskaan aikaisemmin kenestäkään muusta.
Hän tiesi mitä halusi, asenne oli ihailtavaa. Hänellä oli kotimaassaan ollut trainer, jonka kanssa tapaaminen oli pidetty kerta viikkoon eikä niistä oltu luistettu kertaakaan. Hän halusi jatkaa siitä mihin oli jäänyt, mutta toivoi uusia motivoivia ideoita mukaan.

"I get very devoted to things I'm doing and practising, I'll do anything you ask me to do because I can see you are professional", nainen jatkoi.
Kasvoilleni nousi hymy ja mietin, että voi kun jokainen asiakkaani kertoisi ja lupaisi saman, jonka ikäisekseen loistavassa kunnossa oleva naishenkilö minulle vannoi.

Meillä suomalaisilla on lievä asenneongelma hyvinvoinnin suhteen. Jokainen varmasti haluaa voida hyvin, näyttää hyvältä ja terveenperikuvalta, mutta meillä on vaikeuksia sitoutua omiin päätöksiin ja lupauksiin tai saatikka tehdä asialle itse jotain konkreettisesti.
Oman trainerin hankintaa pidetään helposti rahantuhlauksena, koska "osataan liikkua itsekin". Joo, varmasti ei ole epäilystäkään siitä, mutta monen liikunta ei välttämättä ole sitä oikeanlaista liikuntaa, jos halutaan saavuttaa tuloksia mm. jaksamisen, painonpudotuksen, kiinteytyksen, lihaskunnon ja kestävyyskunnon parantamisen suhteen. Me voidaan käydä "lenkillä" joka viikko kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta kehossa tuskin tapahtuu mitään muutoksia. Se alkaa olla jo sama tapahtuma keholle kuin sohvan ja jääkaapin välillä ravaaminen.

Tarvitaan systemaattista harjoitusta, säännöllisesti ja tarpeeksi usein vaihtuvaa omiin tavoitteisiin tähtäävää treenisuunnitelmaa. Meistä jokainen ansaitsee voida hyvin, näyttää hyvältä ja tuntea olevansa elämänsä kunnossa. Ikään katsomatta.
Liian usein oma hyvinvointi jää taka-alalle, muiden elämässä tapahtuvien asioiden jalkoihin. Näin ei pitäisi olla. Jos emme voi hyvin, emme myöskään pysty auttamaan muita voimaan hyvin tai antamaan täyttä työpanosta töissä, olemaan läsnä perheen kanssa tai antamaan aikaa ystäville.
Lentokoneessakin on ohjeistus hätätilanteissa " auta ensin itseäsi, ja sitten vasta muita" - meistä ei ole mitään hyötyä puoliteholla, jos voisimme antaa kaikemme täydellä teholla.



Meistä jokainen ansaitsee enemmän!

2 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, niin oikeassa! Tuntuu että asiakkaita on kahdenlaisia: niitä jotka uskovat itseensä sekä treenariin ja haluavat muutosta ja ovat valmiit tekemään sen eteen töitä. Sitten on niitä, jotka ajattelevat haluavansa muutosta ja haluavat panostaa siihen rahaa. Mutta rahalla ei osteta treenattua kehoa (plastiikkakirurgit kun eivät treenauta lihaksia). Vain treenaamalla lunastetaan hyvä olo, treenattu keho ja jaksamista arjessa.

    VastaaPoista
  2. Näin on. Monesti törmää todellakin tapauksiin, jotka luulevat että kaikki käy helposti ja me trainerit teemme heidän puolestaan hommat. Pettymys onkin suuri, kun havaitaan että itsehän sitä joutuukin työt tehdä ja hikeä valuttaa. Mutta jatkakaamme silti hyvää työtämme koska jotkut kuitenkin ymmärtävät että mistä tässä kaikessa on kyse.

    VastaaPoista