"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

maanantai 29. elokuuta 2011

Pilatesta ja spinningiä.

Taas maanantai-aamun aikainen herätys puoli kuusi. Pari kuppia kahvia rauhassa nauttien ja sitten menoksi.  Aamuvirkuille pilates-tuntia ja siihen päälle omat treenit. Ja johan päivä lähti käyntiin.
Omat treenit oli tälle aamulle 30 min spinning, ja ihan oma spinning, yksin, omassa rauhassa ja vielä mahtavissa maisemissa.


Käytössäni oli spinning-pyörä, jonka edessä oli monitori. Monitorista oli valittavissa erilaisia ohjelmia, peruskuntopyörän tapaan. Mutta mielenkiintoiseksi koko laitteen minulle teki se, että valittavana oli videopätkiä erilaisista pyöräilymaastoista ympäri Pohjois-Amerikkaa.
Halusitpa käydä sitten kurkkaamassa miltä Seattlen rantaviiva näytti tai millaista oli eri luonnonpuistoissa tai kanjoneissa Utahissa ja Dakotassa, mahdollisuus oli valita eri maastoista tietyn pituinen ohjelma. Ohjelma ei valitettavasti säätänyt itse vastusta, vaan se oli itse arvioitavissa jos halusi kutakuinkin pysyä samassa tahdissa kuin videon kuva.
Puolentunnin pikapyrähdys erämaassa ja kanjoneilla sai hien pintaan, sillä koko matka oli minun vastuksilla vain ylämäkeä.


Taas jotain uutta ja mielekästä, vaikka ei tämä vedä vertoja oikeaan maastopyöräajoon tai cinema-kuplassa poljettuun kolmen tunnin spinning-showhun rapakon takana.
Yritystä silti ja tästä se uusi viikko taas käynnistyi. Energisesti mutta seesteisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti